… nimittäin blogit.fi -palvelimeen! Ei vaan onnistu pidempien tekstien tallennus kuvien kera, ei sitten millään!
ELI: Me muutetaan!!!
Uuden blogin osoite on https://sisunlauma.blogspot.com
Siirtelen tietoja vanhasta blogista sitä tahtia kun jaksan. Eli en kauhean nopsaan 🙂
Taas on vierähtänyt luvattoman kauan edellisestä postauksesta, mutta eipä meille sen kummempaa ole tammi-helmikuussa tapahtunutkaan. Treenailtu ollaan kuitenkin enemmän tai vähemmän ahkerasti eri kokoonpanoilla. Eilen lopetimme myös lähes vuoden kestäneen kisataukomme Sisun kanssa. Kyseessä oli myös Sisun ensimmäinen startti sairastumisen jälkeen, ja kovasti jänitin etukäteen miten partasuu jaksaa suorittaa koko EVL:n läpi. Olin päättänyt jo etukäteen, että keskeytän kokeen jos Sisu alkaa yhtään näyttää väsähtäneeltä. Pelko osoittautui onneksi turhaksi, ja Sisu teki yhden parhaimmista kisasuorituksistaan. Ei kylläkään pisteiden puolesta, mutta koiran vire oli juuri sitä, mitä halusinkin 🙂 Sisu palkkautui kehuista todella hyvin, ja hyppi innoissaan tasajalkaa. Tokaan kehään mennessä paras into oli jo hiukan laantunut, mutta tosi hyvin Sisu tsemppasi loppuun asti. Eikä edes yrittänyt karata kehästä 🙂
Tuomarina kokeessa oli Tommi Varis. Mukava tuomari, jolta ei turhia irtopisteitä herunut (paitsi ehkä hiukan snautseribonusta…) Liikkeet oli perinteisessä järkässä, eli ruudusta poikki ja ryhmäliikkeet ekana. Alla erittely pisteistä ja kootut selitykset:
Paikalla istuminen 10. Tosi hieno. Istui kuin koirapatsas.
Paikalla makaaminen 10. Nopeasti maahan ekalla käskyllä ja sama juttu sivulletulossa. Hieno.
Seuraaminen 7. Tähän olin aivan älyttömän tyytyväinen! Teki kaikki perusasennot, ei jätättänyt, piti kontaktia lähestulkoon koko ajan. Tuomarin mukaan innokasta seuraamista, mutta aivan älyttömän väljää. Pahimmillaan olisi kuulemma mahtunut 2 koiraa Sisun ja mun jalan väliin 😉
Zeta 0. Kolme hienoa maahanmenoa 🙂 Yllättävän hyvin seurasi ja tuli hyvin mukaan likkeellelähdöissä. Ei voi olla siis kovin pettynyt.
Luoksetulo 9. Aivan hillittömän hieno! Ei me nyt ehkä ihan ysiä ansaittu, mutta takuuvarmasti paras luoksetulo koetilanteessa mitä Sisu on koskaan tehnyt!
Ruutu 0. Lähetyspisteessä ehdin virittää ruudulle, mutta Sisu ei vaan ehtinyt bongata edessä olevaa merkkiä. Merkki-käskyllä lähti viipottamaan ruudun suuntaan, pysäytin ja yritin käskyttää merkille. Sisu vaan seisoi kysymysmerkkinä 🙂 Pyysin takaisin sivulle ja otettiin koko homma alusta. Nyt löytyi merkkikin ja Sisu teki todella hienon ruudun. Kiltti liikkuri käskytti meitä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eli tosi hyvä harjoitus saatiin tehtyä kokeenomaisesta ruudusta. Olen tyytyväinen vaikka saatiinkin nolla.
TAUKO
Ohjattu 0. Nyt pidin huolta että sain Sisun kunnolla viritettyä merkille. Aika kauan koiralla tosin kesti paikantaa merkki (samanlainen kuin ruudun merkki). Hyvin merkille, tosin ennakoi pysäytyksen. Hyvin oikeaan suuntaan, haistoi kapulaa, katsoi muhun sen näköisenä, että ”en halua nostaa pahalta haisevaa vierasta kapulaa”, käskytin uudestaan, otti kapulan suuhun, pysähtyi, käskytin kolmannen kerran, lähti liikkeelle keskikapulaa kohti, haistoi sitä, laski kauniisti suussaan olevan kapulan maahan ja vaihtoi sen keskikapulaan. Tästä vauhdikas luovutus 🙂 Että näin 😀 Viihdyttävää oli jos ei muuta. Tähänkin olen kuitenkin supertyytyväinenen (löysi merkin, lähti ekalla käskyllä oikeaan suuntaan, ei mennyt keskikapulalle, ainakaan heti!)
Hypynouto 7. Sama juttu kun ohjatussa, eli ei olisi halunnut nostaa vierasta kapulaa. Toi kuitenkin yhdellä lisäkäskyllä, luovutus hiukan takana.
Tunnari 8,5. Odottaessa katseli jo kehän laidalla olevan palkkapurkin suuntaan 😉 Kuitenkin laukalla kapuloille, nopea haistelu ja laukalla takaisin. Taas hiukan takana luovutuksessa.
Kauko-ohjaus 7. Alkoi olla jo hiukan väsähtänyt, ekaan vaihtoon tuplakäsky, muuten hyvät sisumaiset vaihdot, eteni hiukan s-i vaihdossa.
Yhteensä 181,5 p, EVL0, sijoitus 5/6. Tuomari kehui Sisua ja totesi, että on mukavaa nähdä snautsereita EVL:ssä. Palkintojenjaossa tuomari vielä erikseen totesi, että ”tästä koirasta kuullaan vielä”. Tuli tosi hyvä mieli 🙂
Tässäpä taas katsaus viime vuoteen sekä tavoitteet vuodelle 2013. Viime vuoden tavoitteet kursiivilla:
´
SISU
Vuoden 2012 tavoitteena tokossa on startata Sisun kanssa EVL:ssä ja saada ainakin yksi 1-tulos. Mikäli rauniosoveltuvuuskokeita järjestetään, voisimme yrittää mahtua mukaan kevään kokeeseen. Syksyllä voisimme osallistua raunio A-kokeeseen tai IPOR A-kokeeseen, jos ketteryystelineiden opettaminen alkaa luonnistua jollain tavalla.
´
Sisun kanssa melko moni tavoitteista jäi saavuttamatta. Tokossa EVL1-tuloksen uskoisin olleen mahdollinen, jos olisimme päässeet kisaamaan suunnitellusti syksyn aikana. Sisun sairastuminen kuitenkin pisti kaiken uusiksi. Raunio-soveltuvuuskokeeseen osallistuimme, ja saavutimme sieltä koulutustunnuksen RH-TE. Sisu kuitenkin laski virettä sen verran paljon koetilanteessa 9-millisellä ammutuista laukauksista, että päätin olla kiusaamatta koiraa raunio-A -kokeella, jossa on ampumisen lisäksi moottorisahamelua sekä tulia. Ei Sisusta kuitenkaan pelastuskoiraksi taida olla 🙂
´
Sisun kanssa ensisijaisena tavoitteena vuodelle 2013 on koiran toipuminen sairaudestaan ja palaaminen normaaliin arkeen. Jos koiran vointi on hyvä ja keuhkot palautuvat normaaleiksi, tavoitteenamme on kilpaileminen TOKOn erikoisvoittajaluokassa sekä kolme EVL1-tulosta, joilla saisimme TK4-koulutustunnuksen. Jos tavoite ei täyty vielä ensi vuonna niin sitten seuraavana 🙂 Ei oteta siitä stressiä.
´
CHILI
Chilin kanssa vuoden 2012 ykköstavoitteena on edelleen se, että koiran fyysinen kunto pysyy mahdollisimman hyvänä ja koira voi elää kivutota ja hyvää elämää. Mikäli pystymme koiran kunnon puolesta jatkamaan vepetreenejä ensi kesänä, täytynee tavoitteeksi laittaa vepevalion arvo kesän lopussa. Mutta katsotaan nyt kuinka Chilin lonkka kestää treenaamisen, ja vasta sen jälkeen mietitään mahdollista kokeisiin osallistumista.
´
Vuosi 2012 oli Chilin huippuvuosi! Koira oli paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen kiitos Panun sairasloman ja Chilin lonkalle optimaalisen lenkitystahdin (monta lyhyehköä lenkkiä päivässä pehmeillä alustoilla). Vepen kisakauden aloitimme hiukan takkuisesti, mutta tulokset paranivat kisa toisensa jälkeen. Kesän viimeisessä oman seuran järjestämässä kokeessa saimme viimeisen VOI1-tuloksen ja Chilistä tuli FI VPVA!!!! Kesän aikana saavutimme myös labbisten rotumestaruushopeaa hienolla VOI1-tuloksella (100/100 p.). SM-kisoihin emme ehtineet saada ajoissa kolme ykköstulosta, joten nämä karkelot jäivät sitten seuraavaan vuoteen 😉
´
Vuoden 2013 ensisijaisena tavoitteena Chilin kanssa on edelleen kivuton ja hyvä koiranelämä, sekä viime vuoden aikana saavutetun hyvän fyysisen kunnon ylläpito. Jos Chili on kesän alussa siinä kunnossa, että voimme vielä jatkaa vepeharrastustamme, aiomme käydä muutamassa kokeessa, jotta saisimme kasaan SM-kisoihin vaadittavat tulokset. Ensi vuonna 9 vuotta täyttävän Chilin vepe-ura olisi hienoa lopettaa arvokisoihin!
´
RUU
Vuoden 2012 tavoitteena on saavuttaa tokossa TK1-koulutustunnus ja startata avoimessa luokassa. Avoimen luokan liikkeiden opettelu on ollut koiralle sen verran haastavaa, että mitään tulostavoitetta en aio asettaa. Luulen, että myöskään BH-kokeeseen emme vielä tulevana vuonna osallistu. Koiran itseluottamuksen tulee olla ihan eri tasolla, jotta se selviäisi kymmenen minuutin paikallamakuusta ja kahdesta pitkästä seuraamisesta.
´
Ruun kanssa saavutimme tavoitteemme siltä osin, että TK1-koulutustunnus saavutettiin vuoden 2012 alkupuolella hienosti kolmella kisalla, joista jokaisesta lisäksi KP ja luokkavoitto 🙂 Avoimen luokan liikkeiden haasteet (luosetulon stoppi sekä kaukot) sen sijaan todettiin tässä vaiheessa liian suuriksi, ja päätin jättää Ruun taas tokotauolle. Myöskään BH-kokeeseen emme osallistuneet.
´
Vuoden 2013 tavoitteena Ruun kanssa on tokoilla jos siltä tuntuu 🙂 Jos kaukot ja stoppi tuntuvat koirasta edelleen ahdistavilta niin sitten ei tokoilla. Piste. TK1 on tuolle koiralle kuitenkin jo ihan hyvä saavutus.
´
KENGU
Vuoden 2012 tavoitteena Kengun kanssa on osallistua tokokokeeseen nin alokas- kuin avoimessa luokassa ja saavuttaa molemmista 1-tulos. Pk-kokeisiin emme tulevana vuonna vielä tähtää, emmekä varmaan suorita BH-koettakaan ennen kun tottis on täysin valmis. Vepessä voisimme osallistua soveltuvuuskokeeseen ja muutamaan alokasluokan kokeeseen kesän aikana, ja jos hyvin käy, nousta avoimeen luokkaan kesän lopussa. Kengun kanssa ykköstavoitteena on edelleen yhdessä tekeminen ja niiden lajien löytäminen, jotka parhaiten soveltuvat koiralle ja joiden treenaamisesta se eniten nauttii.
´
Kengun kanssa viime vuoden tavoitteet täyttyivät kiitettävästi. TOKOssa saavutimme ALO1, AVO1 ja VOI1-tulokset, suoritimme BH-kokeen ja VEPEssä Kengu nousi kolmella kokeella (SOVE1 ja 2xALO1) AVO-luokkaan. Meidät valittiin Kengun kanssa HSKH:n TOKOtehiksen A-ryhmään kaudelle 2012-2013, sekä HSKP:n nuorten koirien TOKOrinkiin kaudelle 2012-2014. Kaikista iloisin olen kuitenkin siitä, että yhteinen sävel Kengun kanssa tekemiseen alkoi löytyä kesän ja syksyn aikana, osittain koiran aikuistumisen ja osittain toimivien treeni- ja kisarutiinien löytymisen myötä. Viestitreenit lopetimme, sillä laji ei sitten kuitenkaan tuntunut olevan Kengulle se oikea ja jälkeä kävimme ajamassa muutaman kerran. PK-lajit olivat kuitenkin kuluneena vuotena selvästi taka-alalla.
´
Vuoden 2013 tavoitteena Kengun kanssa on jatkaa harrastamista niissä lajeissa, joista koira tykkää ja jotka soveltuvat meille parhaiten. Tokoa jatkamme ehdottomasti, ja katsomme kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Tokossa tavoitteena on EVL1-tulos kevään aikana ja osallistuminen tokon SM-kilpailuihin kesäkuussa. Syksyllä osallistumme ainakin belgien rotumestaruuskilpailuihin ja PM-kisoihin . Toivottavasti ensi vuoden aikana saisimme kasaan kolme EVL1-tulosta ja Kengu saisi TK4-koulutustunnuksen (ja myös sen TVA-tittelin, jos saamme näyttelyistä vaaditun tuloksen). Vepeä jatkamme koiran fysiikan mukaan. Ylemmissä luokissa uintimatkat pitenevät ja laji muuttuu raskaammaksi. Jos veneen hinaaminen hyvällä uintitekniikalla ei ala luonnistua, saa vepe jäädä tauolle kunnes Kengulla on riittävästi voimaa suorittaa liikkeet oikein. Jos kaikki näyttää kesän alussa hyvältä, laitamme vepessä tavoitteeksi 3 x AVO1-tuloksen ja nousun VOI-luokkaan. PK-lajeista jatkamme jäljen treenaamista aikataulujen puitteissa. Saattaa kuitenkin olla, että tämäkin vuosi menee tokon merkeissä, ja PK-lajit saavat vielä odottaa.
´
Ja tässäpä Panun tavoitteet ja katsaus menneeseen vuoteen:
´
Vuoden 2012 tavoitteissa pitää olla varovainen siinä mielessä, että terveys edellä mennään. Tavoitteet voi silti asettaa ja miksi niitä muuttamaan edellisvuodesta kun niihin ei vielä päästy. Eli tavoitteena on jälleen saada kahden koiran SM-nollat (2013) kasaan vuoden loppuun mennessä.
´
2012 mentiin tosiaan terveyden ehdoilla, eli vieläkään en ole täysin parantunut 2011 kesällä alkaneen sairaudesta: erityisesti selän alueen kivut ja voimakkaiden lääkkeiden vaikutus elimistölle on vaikuttanut paljon siihen, miten jaksaa töissä ja treeneissä. Siihen nähden vuosi meni varsin onnistuneesti, sillä Ruun kanssa saatiin Marikan avustuksella SM-nollat kasaan (Marika 4 nollaa, mulle 6) ja SM-kisoissa jäätiin muutaman sadasosan päähän finaalipaikasta. Lisäksi Ruu saavutti agility-valion tittelin 4-vuoden iässä tämän vuoden toukokuussa!
´
Kengun kanssa saatiin myös treenipaketti kasaan ja ehdittiin muutama ykkösten startti jo käydä. Pieniä virheitä vielä, mutta eiköhän se kokonaisuus loksahda sieltä kohdalleen aikanaan 😉
´
2013 ykköstavoite on toipua terveyden puolesta mahdollisimman lähelle normaalitilaa ja saada sitä kautta paremmat valmiudet jaksaa töissä, treeneissä ja kisoissa. Tavoitteiden puolesta on hyvä jatkaa samalla linjalla, eli kahden koiran edustusoikeus SM-kisoihin on ykköstavoite. Seuravana tavoitteena on saada toinen koirista MM-karsintoihin mukaan. Ja jos vielä oltaisiin karsintojen viimeisen päivän viimeisessä startissa mukana kisaamassa, niin silloin takana olisi meidän kokemukseen nähden huippuvuosi!
Tänä vuonna saimme maailman parhaimman joululahjan jo hiukan etukäteen: Sisu selvisi vakavasta sairaudestaan ja pääsi takaisin kotiin laumansa luokse. Tämä Joulu on omistettu Sisulle!
Vaikka voittajaluokan liikkeet eivät olleet vielä täysin valmiit, suuntasimme Kengun kanssa 1.12. Lempäälään voittajaluokan tokokokeeseen. Tuomarina kokeessa toimi Harri Laisi. Ajokeli oli aamulla ihan hirveä, ja pelkäsin henkeni edestä ajaa pimeällä moottoritiellä kun lumi pöllysi eikä edellä ajavaa autoa edes näkynyt. Onneksi päästiin kuitenkin ehjänä kisapaikalle.
Lempäälän halli oli muuten ihan mukava, mutta lenkkimaastot olivat kyllä melko surkeat. Koiraa oli pakko lenkittää autotien laidassa kytkettynä, kun Kengu olisi nimenomaa kaivannut vapaana juoksemista 😦 Otin sitten koiran vaan ajoissa hallin, että sain purettua pahimpia höyryjä patukan puremiseen. Paikallamakuu sujui mukavasti, kuten myös kaikki yksilöliikkeet luoksetuloa lukuun ottamatta. Alla liikekohtaiset pisteet selityksineen:
Paikalla makaaminen 10. Makasi kuin sfinksi.
Seuraaminen 9,5. Ei painanut paljoakaan, ruutua kohti mennessä vilkuili hiukan eteensä, muuten oikein kivaa seuraamista.
Liikkeestä istuminen 9,5. Annoin pienen vartaloavun, mutta tuomari ei tästä paljoa rokottanut.
Luoksetulo 5. Juoksi törkeästi ekan stopin läpi eikä pysähtynyt edes toisella käskyllä. Maahan sentään meni nopeasti. Loppu hyvä.
Ruutu 10. Tosi hieno ruutu. Kaartoi alussa hieman sivuun mutta korjasi itse linjan. Pysähtyi keskelle, meni nopeasti maahan ja tuli hienosti seuraamaan.
Hypynouto 10. Tosi nätti, ei valittamista.
Metallinouto 9,5. Oikein hyvä Kengun metallinoudoksi. ei edes pahasti kalisuttanut hampaissa. Taisi ottaa lopussa pari raviaskelta.
Tunnari 9. No olipas yllätys, että tunnari onnistui! Haisteli nätisti ja nosti heti oman kun tuli kohdalle. Pientä pureskelua.
Kauko-ohjaus 8,5. Eipä istunut s-i vaihtoa ekalla käskyllä (ei ollut yllätys), eteni hiukan.
Kokonaisvaikutus 10. Tuomari tykkäsi kovasti Kengusta 🙂
Yhteensä 285,5 p., VOI1 ja KP. Sijoitus 1/5.
Kivasta kisakokemuksesta innostuneena ilmoitin Kengun vielä Kotkaan 8.12. ja onneksi pääsimmekin varapaikalta mukaan kokeeseen. Meitä oli iso lössi HSKHlaisia kokeessa (minä, Nina, Anne, Tiina ja Aija) ja oli tosi kivaa olla koepaikalla kun mukana oli kavereita tukemassa ja kannustamassa. Muut osallistuvat EVLään ja me siis Kengun kanssa voittajaan. Nyt sain lenkikettyä Kengun kunnolla ennen koetta ja tämä näkyikin koirassa. Olin laittanut kokeelle yhden tavoitteen: onnistuneet luoksetulon stopit. Tämä tavoite täyttyi, ja samalla taisi onnistua aika moni muukin asia 😉 Alla eriteltynä pisteet selityksineen:
Paikalla makaaminen 10. Hyvä paikkamakuu oli.
Seuraaminen 9,5. Oli vähän turhan korkeassa vireessä. Nyt ei vilkuillut ruutua. Peruutuksessa joku ihme pyörähdys.
Liikkeestä istuminen 10. Annoin taas pienen vartaloavun.
Luoksetulo 9,5. Ihan sikahienot stopit! Tämän jälkeen teki mieli lopettaa koe kun tavoite oli täyttynyt 😀
Ruutu 10. Taas tosi nätti ruutu.
Hypynouto 10. Kaippa tämäkin oli ihan hyvä.
Metallinouto 9,5. ihan hyvä nouto tämäkin.
Tunnari 8,5. Haisteli taas tosi nätistä. Nosti kapulan jotenkin hassusti, ja yritti kääntää sitä suussaan oikein päin. Tästä johtuen melko ronskia pureskelua.
Kauko-ohjaus 10. Oli parhaat kaukot mitä Kengu on koskaan tehnyt, mutta ei ne nyt ihan kympin kaukot silti olleet… Liikkui vähän s-i vaihdossa.
Kokonaisvaikutus 10. Juu, Laisi tykkää Kengusta.
Yhteensä 309 p., VOI1 ja KP. Sijoitus 1/5.
Loppupisteet oli kyllä aika huimat ja olin niistä itsekin ihan äimänä. Videolta katsottuna Kengu näytti kyllä tosi hyvältä, eli kai me sitten ansaittin ainakin osa noista kympeistä. Ei kylläkään ihan kaikkia…
Koskaan ei voi tietää, milloin on viimeinen päivä rakkaiden karvakuonojen kanssa. Onneksi sitä päivää ei vielä tarvinnut elää, mutta lähellä se oli, useaan otteeseen. Yritän nyt lyhyesti tiivistää viime viikkojen tapahtumat, ja myös syyn blogin hiljaiseloon.
Maanantaina 24.9. tulin töistä kotiin, ja haistoin, että jonkun koiran hengitys haisee pahalta. Tarkastin kaikkien suut, mutta missään ei näkynyt mitään, ja kaikki koirat vaikuttivat pirteiltä. Jouduin lähtemään kotoa melko pikaisesti Kengun kanssa kohti Lahtea ja BH-koetta. Koe meni mukavasti ja saimme BH-koulutustunnuksen erinomaisin arvosanoin. Soitin Panulle kotimatkalta, ja kuulin että Sisu on hiukan nuupean oloinen. Kotiin tultuani rassasin Sisun suun kauttaaltaan läpi, ja oikealta puolelta, viimeisten ylätakahampaiden välistä löytyi kuin löytyikin pienen pieni (1mm x 3 mm) puunsäle, joka oli alkanut mädäntyä. Tikku oli siis kahden hampaan välissä, eikä ilmeisesti ollut häirinnyt Sisua lainkaan, sillä koira ei ollut raapinut leukojaan ja oli syönyt täysin normaalisti. Laitoin Sisun varuiksi antibiootille ja kipulääkkeelle, ja huuhtelin suun jotta kaikki lika tulisi pois hampaiden välistä.
Seuraavana päivänä töistä tullessani Sisu oli pirteä oma itsensä ja kävimme lenkillä. Illan mittaan rupesin tarkkailemaan Sisua ja koiran hengitys oli muuttunut normaalia nopeammaksi. Kuuntelin Sisun keuhkot, ja hengitysäänet olivat kauttaaltaan rohisevat. Koiralla oli myös korkea kuume. Äkkiä Sisu autoon ja kohti Yliopistollista eläinsairaalaa. Sisusta otettiin röntgenkuvat ja verinäytteet, joissa todettiin Sisulle olevan keuhkokuume. Happiarvot olivat kuitenkin sen verran hyvät, että Sisu pääsi kotiin uusien, vahvempien antibioottien kanssa. Sisu sai myös hieman rauhoittavaa lääkettä, ja yö menikin mukavasti nukkuessa tipan mennessä suoneen.
Aamulla Sisu oli kohtalaisen pirteä, ja söi ja joi reippaasti. Päivä meni Sisun vointia tarkkaillessa, ja illalla kuume alkoi taas valitettavasti kohota. Seurailin Sisun vointia yön ajan, ja aamuyöllä koiran vointi oli taas kääntynyt huonompaan suuntaan ja hengitys vaikeutunut. Ja ei kun taas Sisu autoon ja kohti eläinsairaalaa. Sairaalaan tullessa Sisun happiarvot olivat niillä rajoilla, että eläinlääkäri suositteli jättämään Sisun teho-osastolle saamaan lisähappea. Sisulle aloitettiin myös suonensisäinen lääkitys ja antibiootit vaihdettiin taas astetta vahvempiin.
Torstaina emme käyneet Sisua katsomassa, sillä ajattelimme koiran turhaan kiihtyvän näkemisestämme. Perjantaina saimme puhelun, että Sisun vointi ei ollut mennyt parempaan suuntaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Sisulta oli myös otettu näyte henkitorvesta bakteerin selvittämiseksi. Menimme ilallla katsomaan koiraa, ja Sisu oli todella voipuneen oloinen. Hiukan yritti pieni partasuu heilutella häntää ja pitää meille seuraa, mutta selvästi koiralla oli huono olo ja hengittäminen näytti todella työläältä. Mukanamme tuomat herkutkaan eivät Sisulle maistuneet. Lähdimme kotiin pelonsekaisin tuntein.
Lauantaiaamuna saimme pelkäämämme puhelun. Sisun vointi oli huonontunut entisestään yön aikana, ja koira oli pitänty siirtää happikaappiin. Hapen virtaus oli jo lisätty maksimiin, ja silti Sisun hengittäminen oli työlästä ja pumppaavaa. Koiralle annettiin kahden tunnin välein rauhoittavaa lääkettä, joka hiukan helpotti sen oloa. Tässä vaiheessa meille kerrottiin ensimmäistä kertaa, että Sisu ei välttämättä selviä enää kauaa. Meille luvattiin soittaa muutaman tunnin kuluttua kun Sisusta olisi otettu lisää testejä. Odotimme sydän kurkussa puhelua ja lopulta ajoimme sairaalan pihaan odottelemaan tuomiota. Pääsimme lopulta katsomaan Sisua teholle. Sisu makasi täysin voipuneena happikaapissa eikä edes huomannut tuloamme. Sisulle oli vielä viimeisenä epätoivoisena yrityksenä vaihdettu antibiootit, ja nyt koira sai vahvimpia troppeja mitä kaapista löytyi. Eläinlääkärit kertoivat, että nyt mennään tunti kerrallaan, ja saattaa olla, ettei Sisu selviä seuraavaan päivään. Emme juurikaan saaneet unta seuraavana yönä, kun pelkäsimme puhelimen soivan ja tuovan suru-uutisia.
Sunnuntaiaamu kuitenkin valkeni, eikä puhelin soinut. Aamulla jatkoimme odottelua ja lopulta kun kotona oleminen alkoi käydä liian ahdistavaksi, päätin ex-tempore lähteä Kengun kanssa tokokokeeseen, johon olin koiran useampaa viikkoa aiemmin ilmoittanut. Olin jo päättänyt jättää kokeen väliin, mutta totesimme ajan kuluvan nopeammin kun on jotain tekemistä. Kokeesta en muista juuri mitään, ja Kengu-parka joutui kehään aivan pihalla olevan ohjaajan kanssa. Parhaansa mukaan Kengu kuitenkin yritti kuunnella ja arvailla mitä siltä pyysin ja tuloksena AVO1 (177 p.) ja RM2-sija. Kehästä tullessamme eläinsairaalasta vihdoin ja viimein soitettiin, ja kerrottiin Sisun voinnin olevan piristymään päin ja kuumeen olevan laskussa. Tilanne oli kuitenkin edelleen erittäin kriittinen, eikä vielä ollut aihetta hurraamiseen.
Kävimme katsomassa Sisua teholla, mutta koiran ollessa pirteämpi, se tunnisti meidän happikaapin lasin läpi, ja kiihtyi kovasti. Tämän jälkeen meitä ei enää päästettykään käymään teholla, jottei Sisu rasittuisi innostuksensa vuoksi. Valitettavasti kielloistamme huolimatta Sisulle oli annettu sille ennalta tuntematonta ruokaa, ja koira maha oli mennyt pahasti sekaisin. Tämän jälkeen sairaalan henkilökunta onneksi tajusi kuinka herkkämahainen Sisu on, ja tämän jälkeen meiltä kysyttiin erikseen jokaisen ruoka-aineen suhteen uskaltaako sitä antaa Sisulle.
Sisun vointi parani hiljalleen maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana. Jouduin itse lähtemään tiistaina työmatkalle Lontooseen ja jouduin vaan voimattomana kuuntelemaan puhelimen välityksellä raporttia Sisun voinnin kehittymisestä. Välillä saimme hiukan toivoa, ja taas välillä eläinlääkärit olivat lopettamassa Sisun hoitoa toivottoman ennusteen vuoksi. Sisu kuitenkin jaksoi taistella, ja torstaina Sisun vointi oli selvästi parantunut. Veriarvot näyttivät myös antibioottien alkaneen purra, mutta edelleen Sisu tarvitsi happikaappihoitoa.
Perjantaina juuri ennen kotiin lähtöäni sain iloisen puhelun: Sisu oli siirretty happikaapista normaaliin huoneilmaan, ja koira selvisi hienosti happiviiksillä. Viikonlopun aikana Sisun vointi pysyi ennallaan. Sisua yritettiin vierottaa happiviiksistä, mutta koira ei tuntunut lainkaan pärjäävän ilman lisähappea. Maanantaina saimme taas surullisen puhelun: Sisu alkoi olla väsyneempi ja kaiken lisäksi Sisu oli todettu sairaalabakteerin kantajaksi. Jos bakteeri olisi levinnyt keuhkoihin, mitään ei olisi enää tehtävissä. Sisun muuttui entistä väsyneemmäksi tiistain ja keskiviikon aikana. Keskiviikkona Sisusta otettiin uusi näyte henkitorvesta, ja onneksi viitteitä sairaalabakteerin läsnäolosta ei todettu.
Keskiviikkoiltapäivänä Sisun vointi oli niin heikko, että eläinlääkäri ehdotti koiran eutanasiaa toivottoman ennusteen vuoksi. Pyysimme, että koira saisi aikaa vielä seuraavaan päivään mikäli se suinkin olisi koiran hyvinvoinnin kannalta mahdollista, ja tulisimme torstaina sairaalaan ja koira lopetettaisiin meidän läsnäollessamme. Veimme sisulle vielä illalla sen rakkaimman lelun, Pink Pantherin sekä ison rasian Sisun herkkuruokaa jota olimme pyöritelleet käsissämme. Ajattelimme, että tutut hajut saisivat Sisun vielä taistelemaan ja uskomaan kotin pääsyyn.
Torstaina sain puhelun, että ihme oli tapahtunut. Sisu oli yön aikana ollut levoton ja repinyt sierainhapen irti useita kertoja. Aamuyöllä koira oli jätetty ilman lisähappea ja Sisu olikin pärjännyt huoneilmassa yllättävän hyvin. Torstai-iltapäivänä Sisun vointi oli edelleen kohtalaisen hyvä ja kammottavan huonosta ennusteesta huolimatta koira päätettiin kotiuttaa.
Ajoimme torstaina viiden aikaan eläinsairaalan ovelle, ja siellä meitä odotti luurangon laihaksi kuihtunut snautseri, joka tuli meitä vastaan hoippuvasti kävellen ja hurjasti häntää heiluttaen. Sisun vietettyä kaksi viikkoa teho-osastolla tuskin kukaan sairaalan henkilökunnasta uskoi koiran kävelevän sieltä enää ulos omin jaloin. Niin vaan sitkeä snautseri saapui kotiin ja ensimmäisenä tekonaan kieriskeli tyytyväisenä olohuoneen matolla ja asettui tämän jälken omalle paikalleen sohvannurkkaan lepäilemään.
Ensimmäiset päivät valvoimme Sisua herkeämättä, ja ensimmäiseen viikkoon Sisua ei jätetty hetkeksikään yksin. Epävarman ennusteen vuoksi minulla oli koko ajan myös lopetusaineet käden ulottuvilla. Olimme päättäneet, että mikäli koiran vointi romahtaa, emme vie sitä enää teho-osatolle vaan se saa nukkua pois kotona oman laumansa ympäröimänä. Onneksi Sisun vointi kuitenkin koheni päivä päivältä, ja koira osoitti olevansa todellinen taistelija. Joka päivä Sisu jaksoi hiukan pidemmän kävelyn ja ruoka maistui astetta paremmin. Pikkuhiljaa painokin alkoi nousta ja karvat kasvaa kaljuksi ajelluille alueille.
Sisu on ollut nyt neljä viikkoa kotona sairaalareissun jälkeen ja kontrolleissa olemme käyneet nyt n. 10 päivän välein. Sisu suhtautuu sairaalaan menoon edelleen todella positiivisesti, eikä hievahdakaan hoitotoimenpiteiden ja verinäytteiden oton aikana, ja röntgenkuvauksen ajaksi Sisun voi jättää makoilemaan yksinään pöydälle ilman kiinnipitelijää. Eläinlääkärit ja hoitajat ovatkin kehuneet Sisua maailman kilteimmäksi koiraksi 🙂 Veriarvot ovat parantuneet hitaasti mutta varmasti, samoin kuin Sisun vointi. Nyt koira jaksaa jo n. tunnin mittaiset lenkit ja yrittää välillä lähteä juoksemaan kilpaa Kengun kanssa. Lihasmassa on toki vielä normaalia vähäisempi, mutta muuten koira alkaa näyttää omalta itseltään. Ja mikä ihaninta, Sisun luonne on ennallaan ja koiran sydän edelleen täyttä kultaa ❤
Aika näyttää toipuuko Sisu koskaan ennalleen, mutta jo nyt voi sanoa, että taistelu Sisun elämän puolesta kannatti. Koira pystyy elämään nyt hyvää koiranelämää, ja vaikka agility ja muut harrastukset pitäisi unohtaa, Sisulla on silti tärkeä rooli laumassamme. Sisu on kuitenkin edelleen se kaikista rakkain.
Haluamme kiittää sydämemme pohjasta kaikkia meitä tukeneita. Tiedämme, että Sisu on ollut monen ihmisen ajatuksissa ja tukenne on välittynyt meille asti, vaikka emme ole kaikkiin viesteihin jaksaneet surun ja huolen keskellä vastata.
Vieläkin on pää hiukan pyörällä, vaikka kokeesta on aikaa jo muutama päivä. Viime keskiviikkona, 29.8. Chilistä tuli SUOMEN VESIPELASTUSVALIO! Ja millä tuloksella: täydet 100 p. ja luonnollisesti luokkavoitto ja kokeen parhaan koiran titteli. Chili oli taas koko kokeen ajan aivan mahtavan taitava. Se ei tehnyt yhtään virhettä eikä harhaliikettä, ja jopa paikkasi oman mokani (lähetin koiran 2. liikkeessä hiukan liian myöhään, ja Chili joutui ottamaan aivan köyden päästä kiinni, jolloin veneen pysäyttäminen ja hinaaminen oli hankalaa). Kaikista liikkeistä tuli siis täydet pisteet, ja oikeastaan en edes kauheasti jännittänyt. Chili oli kokeen alusta lähtien rauhallisen itsevarma, ja päätin vain luottaa koiraan ja yrittää nauttia yhdessä tekemisestä. Olen kyllä aivan valtavan ylpeä Chilistä, ja siitä mitä olemme yhdessä saavuttaneet. Nyt on kaikki Chilille asetetut tavoitteet täyttyneet ja tämän jälkeen kaikki on vaan plussaa. Tottakai toivon, että koiran kunto kestäisi vielä ensi kesänä vepeilyn, mutta Chilin kanssa on pakko mennä vaan päivä ja viikko kerrallaan. On se vaan maailman paras pikku labradori ❤
Alla muutama kuva kokeesta. Kuvat Lea Haanpää.
PS. Päästiin Kengun kanssa HSKP:n nuorten koirien tokorinkiin. Tänään oli ringin ensimmäinen koulutus ja kivaa oli! Kouluttajina toimivat Anjelica Leiman ja Mari Leiviskä ja saatiin Kengun kanssa paljon hyviä vinkkejä kesto-ongelmaliikkeeseemme luoksetuloon sekä ”ensiapua” seuraamisen tiiviysongelmaan. Kovasti jo odotan seuraavaa koulutusta!
Jaahas, josko sitä taas aktivoituisi blogin kanssa. Tokojuttuja ollaan tehty kesällä melko harvakseltaan vepen vietyä valtaosan treeniajasta. Sisu sai viettää ruhtinaallisen 1,5 kk mittaisen kesäloman, ja tauko tuntuukin tehneen koiralle pelkästään hyvää! Toki samat vanhat ongelmat on edelleen olemassa, mutta nyt niiden työstäminen tuntuu taas mielekkäämmältä kun koiralla on enemmän energiaa ja intoa tokoiluun. Josko sitä syksyn/talven mittaan taas suuntaisi koekentille 😉
Ruu on saanut myös turhankin pitkän kesäloman tokoilusta. Muutaman kerran olen Ruuta nyt treenannut ja terrierin ajatukset tuntuvat olevan kyllä ihan jossain muualla kuin tokoilussa. Josko Ruunkin keskittymiskyky ja motivaatio taas palaisivat säännöllisen treenin myötä ja saisimme vihdoin ja viimein avoimen luokan liikkeet koekuntoon. Tähän menee luultavasti kuitenkin useampi kuukausi, eli ehkäpä ensi keväänä meidät voisi taas nähdä kokeissa. Muutenkin useamman koiran kisaaminen samaan aikaan eri luokissa on aika puuduttavaa hommaa; päivät venyvät turhan pitkiksi ja jompi kumpi koira joutuu odottamaan vuoroaan kohtuuttoman pitkään.
Kengun kanssa ollaan treenattu eniten tokoa, kun vepet ovat olleet lähes 6 (!) viikkoa kestäneen juoksun vuoksi tauolla. Avoimen luokan liikkeet ovat kivalla mallilla. Aikomuksena on osallistua piirinmestaruuskisoihin HSKH:n joukkueessa 22.9. sekä belgimestiksiin 30.9. Josko jommasta kummasta irtoaisi ykköstulos ja saisimme menolipun voittajaluokkaan. Voittajan liikkeistä tunnari ja kaukot ovat vielä vaiheessa, muut jo ihan kivalla mallilla, eli toivon mukaan pääsemme osallistumaan voivoi-luokkaan vielä tämän vuoden puolella.
Haimme Kengun kanssa HSKH:n tokotehisryhmään, ja iloksemme meidät valittiinkin tehis A-ryhmään! Ihan huippuporukan kanssa pääsemme treenaamaan, ja odotan jo innoissani treenikauden alkua. Tänään käväisimme myös HSKP:n nuorten koirien tokoringin näyttökokeessa. Koe meni ihan omalla tasollamme, tosin Kengu oli seuraamisessa ehkä vielä hiukan normaalia painostavampi ja vinkaisikin pari kertaa. Jostain syystä vire pääsi nousemaan hiukan liian korkeaksi, vaikka koira tuntui ennen kehään menoa olevan hyvässä vireessä. Luoksetulossa Kengu oli pahasti saaliskyttäyksellä, mutta tuli kuitenkin laukalla. Nouto oli mielestäni hyvä (lopun peruasento aavistuksen vino), samoin kun liikkeestä mahanmeno. Paikallaolossa Kengu vilkuili pari kertaa sivulle, muuten rauhallinen ja skarppi makuu. Nyt sitten odotellaan pääsimmekö ryhmään vai emme. Näyttökokeessa oli kyllä todella taitavia koirakoita, eli saattaa olla, että paikka jää saamatta. Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että näyttökoe meni oman osaamistasomme mukaan.
Hyvien vepesäiden innoittamana ollaan käyty Chilin ja Kengun kanssa parissa vepekokeessa. Maskussa 16.7. Kengulle tuloksena ALO1 (100/100 p.) ja luokavoitto sekä kokeen parhaan koiran titteli 🙂 Chilin kanssa mahdollisuudet ykköstulokseen valuivat Maskun hiekkaan jo 2. liikkeessä koiran ohitettua maalilinjan 7 metrillä (lisäksi 1 lisäkäsky). Hukkuvankin koira raahasi 2 m ohi maalilinjasta parista lisäkäskystä huolimatta (olisi varmasti mennyt enemmänkin ohi ilman lisäkäskyjä). Lopulta tuloksena harmittava VOI2 (88/100 p.)
Seuraavaksi suuntasimme 22.7. Hämeenlinnaan labradorinnoutajien vepemestaruuskokeeseen johon sain myös Kengun mukaan peruutuspaikalta. Tämä koe ei olisikaan sitten voinut mennä juuri paremmin: Chilille ensimmäinen VOI1 (100/100 p.), sijoitus 2. ja samalla rotumestaruushopeaa!! Kengu ei jäänyt paljoa huonommaksi: ALO1 (99/100 p.) ja siirto avoimeen luokkaan!
Nimittäin vesipelastus! Osalistuimme Kengun ja Chilin kanssa tämän kesän ensimmäisiin vepekokeisin viime viikonloppuna Hämeenlinnassa, Kengu SOVE-luokkaan ja Chili VOI-luokkaan. SOVE on siis vesipelastukokeiden ”esikoe” muille kuin landseereille ja newfoundlandinkoirille. SOVE-luokassa on täysin samat liikkeet kuin alokasluokassa, ja hyväksyttyyn tulokseen vaaditaan 65 pistettä (maksimi 100 p.) Soveltuvuuskokeen läpäistyään koira saa osallistua alokasluokan kokeisiin.
Kengu selvitti SOVE-kokeensa vallan hienosti! Ensimmäisestä liikkeestä (veneestä hyppy ja 50 m uinti täydet 25 p., toisesta liikkeestä (esineen vienti veneseen 30 m päähän) 23 p. koiran pudotettua vientiesine juuri kun olin ottamassa sitä, kolmannesta liikkeestä (veneen haku ja hinaus 30 m) 24 p. (maalilinjan ohitus alle 1m.) ja viimeisestä liikkestä (hukkuvan pelastus 30 m etäisyydeltä) taas täydet 25 p. Lopputuloksena siis 97 / 100 p. ja hyväksytty tulos! Kengu oli lisäksi luokkansa paras koira ja sai myös pienen pokaalin 🙂
Chilin kanssa oltiin ensimmäistä kertaa voittajaluokan kokeessa ja pieleenhän se meni 😀 Ei sen takia, etteikö koira olisi tehnyt hienosti kaikkia liikkeitä, vaan siksi ettei ohjaja ollut lukenut sääntökirjaa! Ekassa liikkeessä (köyden vienti veneeseen) Chili nappasi omien laskujeni mukaan köyteen kiinni paluumatkalla ainakin 4 kertaa, mutta tuomari oli vähentänyt näistä rikkeistä ainaostaan 5 p. (olisi pitänyt mennä nollille…) Minä sitten fiksuna tyttönä laskeskelin että liike on nollilla eikä 1-tulokseen ole enää mahdollisuuksia. Tokassa liikkeessä mokasin aivan totaalisesti. Etummainen vene souti aivan luvattoman hitaasti, ja kuvittelin että koira pitää lähettää takaveneestä ennen kun vene ohittaa poijun. Lähetin sitten Chilin aivan liian aikaisin, ja koira ui etummaisen veneen takaa suoraan rantaan. Sitten kaiken lisäksi istuin veneessä hiljaa kuin tatti enkä edes YRITTÄNYT saada koiraa etsimään köyttä. Ehkä muutamalla lisäkäskyllä se olisi ollut vielä mahdollista… Että nollille meni sitten se liike. Ja venetuomari toki ystävällisesti kertoi minulle, että säännöissä ei suinkaan lue että koira pitäisi lähettää ennen poijua vaan että AJANOTTO alkaa sen jälkeen kun poiju on ohitettu. Että näin…
Kolmannesta liikkeestä (hukkuva) täydet pojot ja vikasta likkeestä -1 p. kun jouduin käskyttämään koiran uudestaan viemään esinettä sen käännyttyä takaisin omaa venettä kohti. Lopputuloksena 74 p. ja 3-tulos. Kyllä harmitti kokeen jälkeen kun olin niin hölmö 2. liikkeen kohdalla. Positiivinen asia kuitenkin oli, että Chili teki hienosti töitä koko kokeen ajan ja molempien fiilis oli erinomainen. Hyvä siitä vielä tulee 🙂
Alla vielä muutama hieno uintikuva Kengusta (www.koirakuvat.fi)
sisuchilijaruu 