Ihana pikku-Kengu

No niin, nyt on kolme viikkoa yhteiseloa takana pikkuisen kengurunpoikasen kanssa ja täytyy sanoa, että yllättävän kivuttomasti on kaikki sujunut, kuvainnollisesti ja myös kirjaimellisesti 😉 Kengu on hyväksytty täysivaltaiseksi laumanjäseneksi, ja koiralauman yhteielo sujuu oikein mallikkaasti. Ruun kanssa Kengu painii ja riehuu eniten, mutta lähipäivinä myös Chili on kunnostatunut pennun leikittäjänä. Sisukin on aloittanut snautserikielen alkeitten opettamisen pennulle, mutta tähän mennessä takana on vasta muutama ”oppitunti” eikä mainittavaa edistystä ole vielä tapahtunut 😀 Sisu kuitenkin suhtautuu pentuun rauhallisesti ja komentaa sitä hellän päättäväisesti tarpeen mukaan.

 

Kengu on ollut myös yllättävän kiltti eikä ainakaan vielä ole saanut pahempaa tuhoa aikaiseksi. Yksinolot sujuvat jo mukavasti omassa aidatussa yksiössä, ja mikäli naapureita on uskominen, pentu on yksiollessaan myös hiljaa. Kengu myös käyttää hampaitaan yllättävän vähän meidän käsiemme reittämiseen, toki hepulin yllättäessä kaikkea eteen osuvaa tikataan minkä ehditään. Pentu myös uskoo kohtuullisen hyvin kieltoa, ja on heti nuolemassa naamaa, jos sille joutuu korottamaan jostain ääntään. Melko helpolla olemme siis tähän asti päässeet!

 

Kengun kanssa on aloitettu ahkera sosiaalistaminen. Itiksen ihmisvilinässä ollaan käyty jo useampaan kertaan, ja kaikki lähitienoon lemmikkikaupat on myös koluttu. Metrolaiturilla ollaan käyty ihmettelemässä ohi suhahtelevia junia, ja kuljettu hissillä ylös-alas. Erilaisia treenipaikkoja- ja halleja on myös testattu, ja toki kaikkia ihania treeni- ja muita tuttuja on käyty moikkaamassa. Pentu on tähän mennessä suhtautunut kaikkeen vastaantulleeseen rohkeasti, ja rakastanut poikkeuksetta kaikkia tapaamiaan ihmisiä, lapset mukaanlukien. Myöskään vieraat koirat eivät ole millään muotoa pelottaneet Kengua, vaan kaikkia on menty rohkeasti moikkaamaan. Mahtava tapaus, ei voi muuta sanoa!

 

Viikonloppuna suunnataan Mouhijärvelle agilitykoulutukseen, ja tietysti pentu otetaan mukaan reissuun. Saas nähdä kuinka hotellissa yöpyminen sujuu 10-viikkoisen pennun kanssa 🙂

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s