Olemme Sisun kanssa treenanneet koko talven ahkerasti tokon voittajaluokan liikkeitä ja nyt voin paljastaa blogin lukijoille että ensimmäinen voittajaluokan startti alkaa olla lähellä 😉 Liikkeet eivät edelleenkään ole täysin loppuun asti hiottuja (etenkään ruutu) , mutta meikäläisen motivaatio ei enää riittänyt liikkeiden hinkkaamiseen. Pakko on päästä välillä nolaamaan itseään kokeisiinkin 😀 Ja hauskuutusta on takuuvarmasti luvassa kun snautseri päästetään irti. Ensisijaisena tavoitteena on pitää hauskaa, toisena tavoitteena saada edes osa liikkeistä onnistumaan omalla tasollamme ja kolmantena tavoitteena saada tulos. Katsotaan pääsemmekö yhteenkään tavoitteistamme vai lähteekö snautseri totaalisesti lapasesta. Tällä hetkellä Sisun kanssa ongelmana ei niinkään ole ollut innon puute vaan pikemminkin oman kivan keksiminen kesken liikkeiden. Tunnarikapulaa voi esim. heitellä mukavasti korkelle ilmaan ja sitten hyökkäillä tassut ojossa sen kimppuun. Metallikapulaa voi myös hauskasti pyöritellä pitkin kenttää ja ruutua etsiessä voi suorittaa matkalla esim. kentän laidalla olevan A-esteen.
Sisun seuraaminen on mielestäni parantunut huimasti ja myös liikkeestä istuminen kuuluu bravuureihimme. Hyppynouto sujuu muuten hienosti, mutta jostain syystä Sisu jää tässä liikkeessä helposti hiukan liian taakse kapulaa luovuttaessaan. Kaukot toimivat hyvin silloin kun toimivat, mutta jos Sisu on hiukankin väärässä mielentilassa se joko etenee hiukan jokaisessa vaihdossa tai toisaalta saattaa jäädä ensimmäisen käskyn saatuaan paikoilleen makaamaan. Kaukojen kanssa tähtäämme siis sopivaan mielentilaan. Oikea mielentila on avainsana myös tunnarissa. Tähän asti liike on toiminut hienosti enkä ainakaan vielä ole onnistunut pilaamaan sitä. Liika innokkuus saattaa kuitenkin kostautua myös tässä liikkeessä johtaen sähläämiseen ja kapuloiden tönimiseen.
Eniten vaiheessa on tällä hetkellä ruutu. Liikkeen onnistuminen kokeessa on täysi arvoitus. Sisu löytää tällä hetkellä suhteellisen hienosti 1,5m x 1,5 m kokoisen ruudun mutta jos yritän hiukankin suurentaa ruutua, snautseri on täysin pihalla. Ruutunauhojen kanssa treenatessa Sisu hakeutuu hienosti nauhojen sisään, mutta näkyvien nauhojen olemassa oloon kokeissa ei aina voi luottaa. Jatkamme siis harjoituksia ja käymme testaamassa tämänhetkisen osaamistasomme kokeessa.
Alla videomateriaalia viime lauantain tokotreeneistä:
Ruutu
Luoksetulon stoppi