Ihana pikku-Kengu

No niin, nyt on kolme viikkoa yhteiseloa takana pikkuisen kengurunpoikasen kanssa ja täytyy sanoa, että yllättävän kivuttomasti on kaikki sujunut, kuvainnollisesti ja myös kirjaimellisesti 😉 Kengu on hyväksytty täysivaltaiseksi laumanjäseneksi, ja koiralauman yhteielo sujuu oikein mallikkaasti. Ruun kanssa Kengu painii ja riehuu eniten, mutta lähipäivinä myös Chili on kunnostatunut pennun leikittäjänä. Sisukin on aloittanut snautserikielen alkeitten opettamisen pennulle, mutta tähän mennessä takana on vasta muutama ”oppitunti” eikä mainittavaa edistystä ole vielä tapahtunut 😀 Sisu kuitenkin suhtautuu pentuun rauhallisesti ja komentaa sitä hellän päättäväisesti tarpeen mukaan.

 

Kengu on ollut myös yllättävän kiltti eikä ainakaan vielä ole saanut pahempaa tuhoa aikaiseksi. Yksinolot sujuvat jo mukavasti omassa aidatussa yksiössä, ja mikäli naapureita on uskominen, pentu on yksiollessaan myös hiljaa. Kengu myös käyttää hampaitaan yllättävän vähän meidän käsiemme reittämiseen, toki hepulin yllättäessä kaikkea eteen osuvaa tikataan minkä ehditään. Pentu myös uskoo kohtuullisen hyvin kieltoa, ja on heti nuolemassa naamaa, jos sille joutuu korottamaan jostain ääntään. Melko helpolla olemme siis tähän asti päässeet!

 

Kengun kanssa on aloitettu ahkera sosiaalistaminen. Itiksen ihmisvilinässä ollaan käyty jo useampaan kertaan, ja kaikki lähitienoon lemmikkikaupat on myös koluttu. Metrolaiturilla ollaan käyty ihmettelemässä ohi suhahtelevia junia, ja kuljettu hissillä ylös-alas. Erilaisia treenipaikkoja- ja halleja on myös testattu, ja toki kaikkia ihania treeni- ja muita tuttuja on käyty moikkaamassa. Pentu on tähän mennessä suhtautunut kaikkeen vastaantulleeseen rohkeasti, ja rakastanut poikkeuksetta kaikkia tapaamiaan ihmisiä, lapset mukaanlukien. Myöskään vieraat koirat eivät ole millään muotoa pelottaneet Kengua, vaan kaikkia on menty rohkeasti moikkaamaan. Mahtava tapaus, ei voi muuta sanoa!

 

Viikonloppuna suunnataan Mouhijärvelle agilitykoulutukseen, ja tietysti pentu otetaan mukaan reissuun. Saas nähdä kuinka hotellissa yöpyminen sujuu 10-viikkoisen pennun kanssa 🙂

Kengu tuli taloon!

No nyt on aika paljastaa blogin lukijoillekin mitä olemme viimeisen puolen vuoden aikana puuhailleet 😉 Olemme nimittäin jo jonkin aikaa etsineet sopivaa käyttölinjaista belgianpaimankoira malinois -pentuetta, josta voisimme ottaa laumaamme uuden jäsenen. Uuden koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi oikeastaan jo vuosi sitten kun Chilillä todettiin vakava lonkan nivelrikko ja palveuskoiralajien treenaamisesta piti luopua. Myös Panu kaipaili kovasti uutta maxi-agilitykoiraa Tiikerin loukkaannuttua, ja saikin sitten aloittaa Taran kanssa treenaamisen. Oikeastaan jo ennen Taran tulemista kuvioihin, olimme puhuneet, että seuraava koira on sitten malinois, ja Taraan paremmin tutustuttuamme päätös vain vahvistui. Tässä siis hiukan taustoja pentuhankkeellemme. 

 

No, alunperin pennun piti tulla vasta ensi kesänä, mutta kuinkas kävikään. Kohdalle vaan osui niin kertakaikkisen kiinnostava pentue, että vaihdoimme suunnitelmaa sitten lennosta, ja äitikoiran tavattuamme päätös vain vahvistui. Harvoin olemme tavanneet niin avointa ja mukavaa koiraa kuin Kikka. Ramppasimme katsomassa pentuja lähes viikoittain, ja päätös juuri meille sopivasta pennusta muotoutui oikeastaan jo pentujen oltua 5-viikkoisia. Se kaikista pienin, rohkea ja ihmisiä rakastava narttupentu sitten saapui koiralaumamme jatkoksi 25.11. eli viime torstaina. Pentu on siis nimeltään Kengu, ja täytyy sanoa että nimi tuntuu sopivan pennulle kuin nenä päähän. Isot hörökorvat, punaruskea väri ja jo nuorella iällä esiin tullut pomppimistaipumus vaan vahvistavat mielikuvaa pikkukengurusta. Kengun kennelnimi on myös osuvasti Adofau Wallaby 🙂

 

Kengu on ollut ensimmäisten päivien ajan todella rohkea ja reipas. Sisua ja Ruuta pentu pääsi tapaamaan jo heti ensimmäisenä iltana, ja Chilin kanssa tutustuminen hoidettiin kaksi päivää pennun saapumisen jälkeen. Chili on koiristamme ehdottomasti ”pentuvastaisin”, mutta hienosti meni tutustuminen tälläkin kertaa kun vaan tajusimme antaa Chilille ensin hetken aikaa sopeutua tilanteeseen ja tottua ajatukseen, että laumassa on nyt uusi jäsen. Ruu leikkii jo täyttäpäätä pennun kanssa, ja Chilikin tuntuu jaksavan kasvattaa pentua pitkämielisesti ja hellyydellä. Sisu sitä vastoin on ollut yllättävän jäätävä pentua kohtaan. Snautseri viettääkin suurimman osan ajastaan sohvalla, jonne pentu ei onneksi vielä pääse pomppaamaan. Pennun tullessa härkkimään Sisua, alkaa snautserin parta nykiä, ja rinnasta kuuluu möreä murina. Pahaa Sisu ei kuitenkaan pennulle tee, mutta lievää inhoa on kuitenkin havaittavissa 😀 Kyllä Sisukin penikkaan tottuu, kunhan saa hiukan aikaa sulatella asiaa. Sisu luultavasti ajattelee samoin kuin aika moni muukin, eli mitä hittoa ne oikein tekee NELJÄNNELLÄ koiralla!!!

 

Kengun kanssa on ehditty jo käymään monessa paikassa, mm. lentokentällä, agilityhallilla ja koirakylpylässä. Lenkkeilyn saloihin pentu ei ole vielä juurikaan tutustunut, mitä nyt vähän hihnakävelyä on harjoiteltu. Kova pakkanen ja lyhytkarvainen pentu eivät vaan sovi kovin hyvin yhteen. Jouduinkin häthätää neulomaan pennulle villapaidan lämmikkeeksi, kun emme olleet osanneet varautua näin koviin pakkasiin. Ruun kokoluokkaa olevia takkeja ja paitoja olisi ollut paljonkin valmiina, mutta piskuinen 3,8 kg painava Kengu tuntui hukkuvan niihin. Siispä jatkoin kätevästi kesken jääneestä villasukasta pennulle villapaidan, ja Panu kävi vielä ostamassa chihuahua-kokoa olevan fleecehaalarin. Näissä tamineissa Kengu on sitten osallistunut lenkeille, toki fleecepeittoon käärittynä ja jomman kumman takin sisällä. Ihan kuin oikea kengurunpoikanen.

Ruu kakkosluokkaan!!

Panu ja Ruu eivät sitten kauaa aikailleet, vaan nousivat isänpäivän kunniaksi agilityn kakkosluokkaan. Yhteensä viidestä ykkösluokan startista neljässä tuloksena oli nopea 0-tulos, sijoituksina 2 x 1. ja 2 x 3. Kaksi nollista tuli hyppyradoilta ja kaksi agilityradoilta.

 

Ruu on esittänyt hyviä otteita heti ensimmäisestä startista lähtien. Lähdössä koira on ollut vielä hiukan hämmentynyt ja saattanut vilkuilla ympärilleen, mutta vauhtiin päästyään Ruu on kuitenkin liikkunut hyvin ja räksyttänytkin innoissaan. Mikä mukavinta, kepit ovat menneet puhtaasti jokaisessa startissa, ja kontaktitkin koira on tehnyt kohtalaisen hienosti jännittävästä kisatilanteesta huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa kohti kakkosia ja kolmosia 🙂

 

Alla videomateriaalia viikon takaiselta hyppyradalta:

 

 

Ja näin iloisilta näyttivät uunituoreet kakkosluokkalaiset 😀

Chilin oma päivitys

Vaikka viimeaikaiset päivitykset ovat koskeneet lähinnä Sisua, Ruuta ja Taraa, Chili on edelleen vahvasti menossa mukana. Koska päivitykset ovat olleet melko treeni- ja kisaorientoituneita, Chilin kuulumisten kertominen on jotenkin päässyt unohtumaan.

 

Chili täytti 16.10. kuusi vuotta ja tapamme mukaan unohdimme taas koko synttärit. Toisaalta hassua ajatella, että Chili on jo 6-vuotias, mutta toisaalta koira kunnon huomioon ottaen, se vaikuttaa paljon ikäistään vanhemmalta. Kesä meni Chilin voinnin kannalta erinomaisesti, mutta välittömästi kylmien ja koleiden kelien alettua, koiran vointikin huononi dramaattisesti. Nyt ollaan taas sinnitelty kipulääkkeen ja fysioterapian voimin, ja reilu viikko sitten Chili pääsi taas pitkän tauon jälkeen myös akupunktioon Anun palattua äitiyslomalta.

 

Olimme suunnitelleet, että Chili olisi leikattu tänä syksynä, mutta ortopedin kanssa juteltuani leikkaus siirtyi taas hamaan tulevaisuuteen. Koiraa ei kuulemma leikata ennen kun se on täysin kolmijalkainen ja ontuu selvästi. Toisaalta ymmärrän että turhia leikkauksia halutaan välttää, etenkin kun kyseessä on todella suuri ja kallis operaatio, mutta mitä pidemmälle odotamme, sitä huonompaan kuntoon Chilin lihaksisto menee ja toipuminen mahdollisesta leikkauksesta on sitten myös hitaampaa. No, katsotaan miten selviämme tästä talvesta, ja voihan olla että ensi kesänä Chili on taas yhtä hyvässä kunnossa kuin viime kesänäkin ja silloinhan leikkausta ei toki tarvita.

 

Sisäuintikauden aloitimme syyskuussa ja Chili on tästä harrastuksesta kyllä enemmän kuin innoissaan. Alla hiukan videomateriaalia viime sunnuntain pulikoinneista. Chilin altaaseen menot eivät ole kovinkaan rauhallisia, ja välillä pelkäämmekin että koira loukkaa itsensä loikatessaan veteen. Ainakaan vielä näin ei ole käynyt, ja uinti on selvästi tehnyt hyvää Chilin kunnolle eikä seuraavana päivänä ole ollut merkkejä kipuiluista. Olemme toki olleet tarkkoja alku- ja loppuverryttelyiden suhteen ja pitäneet koiran lämpimänä uinnin jälkeen. Myös saunominen kuuluu kiinteästi Chilin sunnuntain ohjelmistoon, ja uskoisin senkin tekevän hyvää kolottaville nivelille.

 

 

Chilin harrastuksiin kuuluu jokaviikkoisen uinnin lisäksi esineruutu sekä erinäiset temput, joita olemme yrittäneet harjoitella vaihtelevalla menetyksellä. Chili ei ole tunnetusti se penaalin terävin kynä, joten välillä sheippaamalla koiralle opettamani temput johtavat hysteeriseen naurukohtaukseen, eivätkä suinkaan siihen lopputulokseen mitä itse olin ajatellut. Chilillä on niin sanotusti hiukan liikaa yritystä ja hiukan liian vähän keskittymiskykyä ja pohdiskelevaa suhtautumista asioihin. Ennen kun olen kissaa ehtinyt sanoa, koira on jo läiskinyt minua tassuilla, nuolaissut nenästä, heittäytynyt kyljelleen ja läähättää naama hymyssä edessäni kysyen että mitäs sitten seuraavaksi tehtäisiin. Yritä nyt sitten siinä olla naama peruslukemilla ja odottaa kun koira tarjoaa haluttua toimintoa. No, hauskaa meillä on ollut, se on varma! Temppurepertuaaria rajoittaa hiukan Chilin terveyspuoli, ja olenkin yrittänyt keksiä sellaisia tehtäviä, jotka eivät missään tapauksessa rasittaisi Chilin lonkkaa. Tällä hetkellä osaamme nenäkosketuksen tötsään, tassukosketuksen alustaan, ”kumpi käsi” –leikin eli Chili näyttää tassulla kummassa nyrkissä nami on, sekä ”yläfemman” kummallakin etutassulla. Ideoita otetaan vastaan mitä temppuja koiralle voisi vielä opettaa.

 

Vaikka terveysongelmat varjostavatkin Chilin elämää, koira on edelleen oma ihana itsensä. Chili jaksaa leikittää loputtomasti Sisua ja etenkin Ruuta, ja on mitä mainioin koiralauman johtaja. Chili on myös aina yhtä iloinen pienistäkin asioista, eikä näytä ainakaan päällepäin että kärsisi siitä kun muut koirat pääsevät treeneihin, mutta hän ei. Olemme toki yrittäneet tehdä myös asioita, joissa Chili pääsee pätemään, ja Sisu ja Ruu joutuvat katselemaan kateellisina vieressä. Tämä on selvästi hivellyt Chilin itsetuntoa, ja vahvistanut sen johtajuusasemaa muihin koiriin nähden. Chili tuntuu olevan myös aidon ylpeä päästessään välillä iltahoitoon Marian ja Villen luokse Sisun ja Ruun treenien ajaksi. Ja kukapa nyt ei tykkäisi loppumattomista rapsutuksista ja mukavista päiväunista sohvannurkassa pää ihmisen sylissä. Vaikka Chilin elämä onkin välillä kolotusten täyttämää, koira osaa silti kadehdittavan hyvin nauttia elämän pienistä ihanuuksista. Pitäisi varmaan itsekin yrittää ottaa Chilistä mallia tässä asiassa.

Sisu luonnetestissä

Osallistuimme Sisun kanssa lauantaina Snautserikerhon järjestämään luonnetestiin, jossa tuomareina toimivat Lea Haanpää ja Katri Leikola. Tuomarit vaikuttivat oikein mukavilta ja päteviltä tyypeiltä, ja olivat selvästi tutustuneet snautsereiden luonteisiin jo aiemminkin. Sisu oli testivuorossa toisena, joten jouduimme lähtemään ajelemaan kohti Riihimäkeä suhteellisen aikaisin, jo klo 7 maissa.

 

Aluksi tuomarit kyselivät Sisusta ja mitä koiran kanssa on puuhattu. Sen jälkeen oli vuorossa leikittäminen ja hyvinhän Sisu tarrasikin kiinni keppiin ja taisteli tuomarin kanssa.

 

 

Sen jälkeen siirryimme kelkkatestiin, josta Sisu selvisi myös oikein mallikkaasti.

 

 

Kuten arvasinkin, Sisu ei puolustanut minua eikä itseään oikeastaan ollenkaan. Ilmeisesti pienen, höppänän snautserin päähän ei vaan voinut mahtua sellainen ajatus, että joku ihminen voisi haluta hänelle jotain pahaa 😉

 

 

Haalaria ja rämisevää tynnyriä Sisu säikähti jonkun verran, muttei seuraavalla kierroksella tuntunut enää hirveästi niitä muistelevan. Pimeässä huoneessa Sisun piti ensin tarkastaa testipaikkana toimineen saunan eteinen, ja vasta sitten snautseri ehti tulla etsimään minua löylyhuoneen perältä. Sisu kuitenkin löysi perille ilman apuja ja olikin sangen iloinen löydettyään kadonneen emäntänsä ja ihanan tuomaritädin.

 

 

Sisu oli koko testin ajan oma iloinen itsensä, ja yritti joka välissä päästä halailemaan ja pusuttelemaan tuomareita. Sisun märkä ja kurainen parta ei tosin herättänyt tuomareissa suurtakaan ihastusta 😀 Tuomarit tykkäsivät kovasti Sisun positiivisesta elämänasenteesta ja kehuivat koiraa useaan otteeseen ”kivaksi tyypiksi”. Harrastusten parissa käskettiin jatkamaan entiseen malliin. Hermorakenteesta tuomarit mainitsivat, että se on Sisulla +1 –kategorian yläpäästä, eli lähellä +2 -arvosanaa. Koira on siis kohtalaisen hyvähermoinen, kuten olemme arkielämässä huomanneetkin. Myös Chili sai omassa testissään samanlaisen arvion. Ilmeisesti tuomarit eivät kuitenkaan ihan hevillä annan hermorakenteesta +1 –arvosanaa parempaa.

 

Olin itse oikein tyytyväinen Sisun suoriutumiseen testissä. Yllätyin hiukan Sisun toimintakyvystä (luulin, että se menisi miinukselle) ja toisaalta siitä, ettei koira puolustanut itseään lainkaan. Luulisi, että sentään jonkinlainen haukahdus olisi päässyt suusta kun uhkaava ihminen lähestyy keppi kourassa, mutta ei. Sisu on pieni mamman mussukka, ja hänen puolestaan ihan joku muu saa hoitaa laumaa uhkaavat tilanteet.

 

Tässä vielä Sisun saamat pisteet eriteltyinä :

 

TOIMINTAKYKY +1 Kohtuullinen

TERÄVYYS +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

PUOLUSTUSHALU +1 Pieni

TAISTELUHALU +2 Kohtuullinen

HERMORAKENNE +1 Hieman rauhaton

TEMPERAMENTTI +3 Vilkas

KOVUUS +1 Hieman pehmeä

LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä avoin

Suhtauminen ampumiseen: +++ Laukaisuvarma

 

Loppupisteet 170

Ruun ekat kisat – kaksi nollaa ja voitto!

Pari viikkoa sitten uskaltauduin ilmoittamaan Ruun ekoihin kisoihin, kun pujotteluun alkoi tulla enemmän varmuutta. Viimeinen viikko ennen kisoja meni tärkeimpiä este- ja ohjaustekniikoita varmistaessa. Erityisesti painopisteinä oli kepit ja kontaktit. Alla muutaman videon muodossa viikon valmistautuminen (mukana yksi Taran pätkä) ja lopussa molemmat kisaradat.

Viikon treenit avattiin maanantai-iltana Agilityakatemian hallilla Kivistössä ja Ruun meno näytti tältä:

 

Tiistaina jatkettiin sitten Ruun ja Taran kanssa Maria Aaltosen treeneihin Mouhijärven Procanis-halliin. Saatiin samalla tuntumaa mattopohjaan, joka oli myös lauantain kisa-alusta. Ruun liike matolla näytti tältä:

 

Taralla on ollut viime viikot juoksu, joten ollaan pääsääntöisesti päästy treenaamaan omilla esteillä ja ulkokentillä. Onneksi Procanis hallissa sai treenata pöksyt jalassa, joten Tara pääsi kunnolla vauhtiin. Into onkin kasvanut kovasti kesän aikana, mutta toistaiseksi koira vielä tuntuu pysyvän näpeissä 😉

 

Tiistain jälkeen Ruu sai lepäillä ja perjantai-iltana otettiin vain lyhyt 15min kertaus, muutama pujottelu ja kontaktitoisto. Yksi lentokeinu saatiin viimeistelyyn, mutta päästiin heti korjaamaan. Tästä oli hyvä lähteä ekaan kisaan, suurimpana jännityksenä pujottelu sekä Ruun into koiralle tuntemattomassa hallissa. Ensimmäisen kisapäivän tärkein tavoite oli saada Ruulle hyvä into ja fiilis kisatilanteessa.

 

Lauantain Hyvinkään kisojen eka startti oli agilityrata. Ruun sai hyvin innostumaan lämmittelyssä, mutta uusi tilanne selkeästi käänsi fiiliksen välillä sijaistoimintojen, kuten haistelun puolelle. Innostaminen ennen starttia oli haasteellista kun pari edellistä koiraa käytti useamman minuutin radalla. Startissa oli sitten hieman hämmentynyt pieni borderi, mikä ekassa kisassa toki on enemmän kuin sallittua. Näin liikkeelle lähtö oli varovainen, mutta aika nopeasti päästiin vauhtiin ja matkan aikana alkoi into-haukkuakin löytyä. Pujottelu meni varmasti ja puomi jo erittäin hyvällä vauhdilla. A-lla meinasin itse kiirehtiä ja olin ohjata seuraavan putken ohi. Saatiin kuitenkin korjattua ja mentiin loppuun asti puhtaasti. Maalissa Ruu oli täynnä intoa pomppimassa ja odottamassa juustoputkiloa. Varovaisesta lähdöstä huolimatta aika riitti 3. sijaan vajaan 40 koiran lähdössä. Alla video radasta:

 

 

Toiseen starttiin oli varmasti molempien helpompi lähteä kun oli onnistuminen ja positiivinen kokemus takana. Lähtöviivalla oli taas pientä hämmennystä, mutta nyt päästiin nopeammin  vauhtiin, sillä ensimmäisen putken jälkeen meinasin myöhästyä Ruun tyrkkäyksessä kepeille. Keppien jälkeen Ruuta selkeästi ”ärsytti” valssi-ohjaus ja Ruun piti räksyttäen kommentoida ”mitäs tulet siihen sotkemaan  mun juoksulinjaa”. Siitä oli mukava jatkaa putkia ja suoraviivaista menoa sisältävää rataa. Pieni ohjausvirhe meinasi tulla toiseksi viimeisellä putkella, mutta ehdin kuitenkin ohjata loppuun asti. Viimeiset esteet meni puhtaasti ja taas oli maalissa intoa täynnä oleva borderi kyttäämässä palkintoaan. Tällä kertaa hieman kiihtynyt vauhti riitti koko kisan voittoon! Alla radan video:

 

 

Ensimmäisen kisapäivän päätavoite täyttyi, eli Ruu sai kaksi starttia hyvällä fiiliksellä. Bonuksena tuli sitten nollatulokset ja sijoitukset kärkipäähän. Lisäksi Ruu ansaitsi itselleen noin 1,5 kk ruuat Royal Canin lahjakortteina! Tästä on mukava jatkaa harjoituksia 😉

Pätevä tokoeläin

Tiistaina olimme Sisun kanssa taas muutaman kuukauden tauon jälkeen hiomassa tokotaitojamme Riitta Jantunen-Korrin opissa. Sisu ei ollut ehkä kaikista terävimmällä fiiliksellä mutta saimme kuitenkin rämmittyä kaikki voittajaluokan liikkeet läpi. Seuraaminen oli ihan ok, ehkä hiukan löysää omaan makuuni. Riitan mukaan Sisu edistää ihan hivenen ja perusasennot ovat myös liian edessä. Olen yleensä kokenut Sisun seuraamisen pikemminkin jätättävänä, joten tämä oli ihan uusi ongelma! Täytyypä kiinnittää palkkauspaikkaan huomiota. Teimme myös askelsiirtymät (oikein bueno) ja siirtymisiä juoksuun ja hitaaseen kävelyyn (nämäkin ok). Sitten oli vuorossa liikkeestä istuminen. Ensimmäisessä toistossa Sisu jäi seisomaan, mikä johtui vain ja ainoastaan omasta liian korkeasta äänenpainostani. Seuraavat kaksi toistoa olivat oikein hienoja kun osasin sanoa käsky oikein. Perhana, että se on tarkka!

 

Sitten siirryimme luoksetuloon, jonka teimme nyt ensimmäistä kertaa kokonaisena liikkeenä. Ensimmäinen yritys meni läpijuoksuksi (kuten yleensä käy myös kokeissa). Toisella toistolla Sisu ennakoi seisomisen ja maahanmenoon tarvittiin kaksi käskyä. Treeniä siis tarvitaan rutkasti lisää! Ruutu olikin sitten taas yllättävän hankala. Riitta seisoi kymmenisen metriä ruudusta etuvasemmalle, ja Sisu yritti pari ekaa kertaa juosta Riitan luokse. Lopulta ruutu kuitenkin löytyi ja tämän jälkeen saimme vielä kolme onnistunutta toistoa täydeltä matkalta (viimeinen ilman kosketusalustaa!). Ruudun loppuosaa emme ole harjoitelleet yhtään, ja kun pyysin Sisun seuraamaan, koira ilmestyikin oikealle puolelleni 😀 Ei tainnut jätkällä olla ihan ilmansuunnat hallussa kun olinkin itse selin. Ruutua, ja etenkin sen itsenäistä löytämistä täytyy siis vielä vahvistaa.

 

Myös metallinouto oli tänään vaikeaakin vaikeampi. Sisu lähti kapulalle ihan innoissaan, mutta tunnusteltuaan suullaan jääkylmää kapulaa, se harkitsi todella pitkään mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Kapula kuitenkin otettiin suuhun, tosin vain etuhampaiden väliin, ja niinhän siinä kävi, että se tippui matkalla Sisun suusta eikä sitä enää sen jälkeen olisi viitsinyt hakea 😦 Plääh. Tämä on meille niin vaikea liike, etenkin kylmällä ilmalla. Saatiin ohjeeksi tehdä nyt lähinnä kapulan nostoa sekä sen kantamista positiivisella fiiliksellä, esim. kiertoleikin kautta (kapula matkalle ja se suussa kiertäen tolpan ympäri ja takaisin). Kokeiltiinkin tätä ja Sisu tuntui selvästi innostuvan, ja otti kapulan jopa hiukan paremmin suuhunsa. Ehkä tämä tästä.

 

Onneksi sentään joku liike onnistui hyvin. Kaukot nimittäin olivat ihan mahtavat! Tein kaikki mahdolliset vaihdot, toki lyhyeltä matkalta, mutta Sisu teki ne ihan täydellisesti!! Riitalla ei ollut mitään korjattavaa koko likkeessä. Jes 🙂 Myös hyppynouto meni hienosti, siinäkään ei huomautettavaa. Sitten tunnari. Olen nyt ollut tosi varovainen viime keskiviikon treenien jälkeen, jolloin Sisu toi minulle ensimmäistä kertaa väärän kapulan. Jännittikin siis aikalailla miten partanaama selviytyy tunnarista. Teimme aluksi oman kapulan piilottamista ja tuntui, että Sisu oli ihan kuutamolla ja haisteli vaan tyttöjen hajuja. Lopulta sain jätkän kuitenkin heräämään hajumaailmastaan ja sitten nenä alkoikin toimia oikein kivasti. Ensin siis kaksi pusikkoon piilotettua omaa kapulaa yksinään ja sen jälkeen kasa vieraita ja oma kapula niiden viereen. Sisu juoksi kapulakasalle, haisteli ne läpi, muttei tajunnut kasan vieressä olevaa omaa kapulaa. Mutta mitä tekee snautseri. Se kääntyi takaisin ja tuli mun luo, sillä ei siellä ollut Sisun mielestä mitään tuotavaa! Loistavaa ajatuksenjuoksua 🙂 Seuraavaksi kävin siirtämässä oman vieraiden eteen, ja Sisu toi sen mulle oikein hienosti. Tehtiin vielä yksi toisto niin, että oma oli vieraiden takana ja sieltähän se oma taas löytyi! Aika mahtavaa! Riittakin oli tyytyväinen tunnarin tämänhetkiseen vaiheeseen ja käski jatkaa samaan tyyliin. Kuukauden kuluttua mennään taas tsekkaamaan taitomme ja kuka ties, jos liikkeet alkavat olla lähempänä kisakuntoa, käväisemme vielä joulukuussa korkaamassa voittajaluokan.

Tokoilua

Tokotreenit ovat jatkuneet Sisun kanssa hyvällä menestyksellä. Uusien liikkeiden opettelu on ollut selvästi motivoivaa sekä koiralle että itselle. Treeneihin lähtee ihan erilaisella asenteella kuin aiemmin, ja onnistumisista osaa iloita aidosti. Sisukin on nykyisin tokotreeneissä ihan liekeissä, eikä ympäristön häiriöt tai muut koirat voisi vähempää kiinnostaa. Olen nyt yrittänyt käydä treenamaassa tokoa kaksi kertaa viikossa. Alkuviikosta käymme Kirsi-kasviksen kanssa Ojangossa omatoimitreeneissä ja lauantaisin on Snautserikerhon tokovuoro ATD-hallilla. Ohjattuja treenejä pitäisi kyllä olla enemmän. Nyt olemme käyneet vaan ajoittain Riitan opissa, mutta ehkäpä kevätpuolella voisi taas yrittää päästä mukaan johonkin kisaavien ryhmään.

 

Lauantain treenit menivät pääsääntöisesti hyvin. Ainoastaan ruudun löytymisessä oli pieniä vaikeuksia. En käynyt näyttämässä Sisulle missä ruutu sijaitsee, ja jätkä tarjosikin sinnikkäästi yhden kulmamerkin takana seisomista. Lopulta oikea paikka kuitenkin löytyi, ja riemu oli suuri kun siellä oli odottamassa tuttu kosketusalusta 🙂 Alusta on nykyisin jo niin pieni, ettei Sisu voi zoomata ruudun paikkaa enää kosketusalustan avulla. Katsotaan josko ruututreenit onnistuisivat tänään paremmin.

 

Hyppynouto sitä vastoin alkaa olla jo aika hyvässä kuosissa. Sisu hyppää innokkasti esteen yli, noutaa kapulan, ja hyppää yleensä myös takaisin päin ellei ole ihan väärässä kulmassa esteeseen nähden. Heittoharjoituksia siis ohjaajalle! Sisu suoritti lauantaina myös hienon metallinoudon. Olin erittäin tyytyväinen suoritukseen, vaikka Sisu ravasikin takaisin päin. Kapulalle meno, sen suuhun ottaminen ja loppuasento kuitenkin olivat oikein hienot. Tästä Sisu sai palkaksi rasiallisen kalapullia 😀 Luonnollisesti palkka piti olla koko ajan näkyvissä jotta snautseri viitsi edes harkita kyseisen liikkeen suorittamista. Mutta kyllä se tästä! Ehkä se vielä joskus noutaa ilman näkyvillä olevaa palkkaakin…

 

Liikkestä istuminen toimii myös edelleen hyvin mikäli vaan osaan sanoa käskyn oikealla äänenpainolla. Hitto että voi olla vaikeaa! Jos äänenpaino on yhtään liian korkea, Sisu jää seisomaan, ja jos sanon käskyn liian painokkaasti, se menee maahan. Ohjaajalle siis heittoharjoitusten lisäksi puhumisharjoituksia 😉 Tunnari vaikuttaa edelleen ihan hyvältä. Viime viikolla tosin meinasin jo ryssiä oikein urakalla. Onneksi Kirsi oli kuitenkin paikalla ja sai vahingot minimoitua. Otin Sisulle tunnaria nyt ensimmäistä kertaa niin, että joukossa oli vieraalta haisevia kapuloita. Sisu lähti kapuloille, haisteli, haisteli, haisteli ja haisteli. Minä sitten aloin hermostuksissani kiekumaan käskyä uudelleen, mutta onneksi Kirsi hiljensi minut nopeasti. Onneksi Sisu ei paineistunut, vaan jatkoi rauhassa haistelua, ja JEE, toi kuin toikin mulle oikean kapulan! Kiitokset Kirsille hyvistä vinkeistä! Että sitä voikin olla niin hölmö että rupeaa jo opetusvaiheessa painostamaan koiraa. Tällä olisin voinut pahimmillaan saada aikaan sen, että Sisu olisi epävarmana napannut vaan jonkun kapulan suuhunsa ja tuonut sen mulle, kun kerta oikeen toiseen kertaan käsketään! Onneksi Sisu oli tällä(kin) kertaa mua fiksumpi 🙂

 

Tänään suunnataan taas Ojankoon treenailemaan. Eilen aamulla oltiin tosin fyssarilla Chilin ja Sisun kanssa, joten tehdään tänään vaan jotain rauhallista. Ruuta täytyy kyllä ehkä hiukan viritellä tokon saloihin, ettei sunnuntaina tarvitse hävetä silmiä pästään bordereiden tokopäivässä 😉 Siitä lisää myöhemmin.

Treenailua, koulutuksia, kisoja, lenkkeilyä, uintia…

Siinäpä meidän päivärytmimme! Välillä sitä miettii olisiko tervettä omistaa joku muukin harrastus kun koirat, mutta eipä tällä treeni- ja koiramäärällä paljoa muuta ehdi tekemään kun höösätä noiden nelijalkaisten kanssa erilaisissa riennoissa. Treenejä on taas melkein joka päivä, ja niinä päivinä kun ei treenata, käydään koirien kanssa pitkillä juoksulenkeillä, uimassa, erilaisissa koulutuksissa tai ollaan kisareissuilla. Hauskaahan tämä on, mutta välillä myös raskasta. Etenkin näin syksyisin kun on pimeää, märkää ja kylmää, ja kaikki paikat on täynnä rapaa, likaisia ulkoiluvaatteita ja koirantakkeja, ja kämppä haisee kroonisesti märälle koiralle.

 

Viime viikoina olemme treenanneet taas ahkerasti, Panu agilityä ja minä tokoa ja hakua/raunioetsintää. Panu saa kirjoitella omista treeneistään enemmän, mutta tässäpä lyhennelmä Sisun ja minun lähiaikojen treenailuista.

 

Sisu alkaa tällä hetkellä toimia jo aika mukavasti niin hakumetsällä kuin raunioillakin. Haukkuminen maalimiehille alkaa sujua jo ilman erillistä käskyä ja intoa tuntuu riittävän. Sisu keskittyy myös erinomaisen hienosti eikä nenän käytössäkään ole minkäänlaisia ongelmia. Ja mikä hienointa, koira uskaltaa irrota minusta kauaskin, eikä tule kyselemään apua vaikkei heti löytäisikään maalimiestä. Aloittaessani Sisun kanssa pelastukoiratouhut Chilin jäätyä ”sairaseläkkeelle”, suhtauduin snautserin kykyihin kovinkin epäileväisesti. Sisu on kuitenkin osoittautunut ihan mainioksi pelastuskoiranaluksi, ja olen joutunut muuttamaan käsitystäni koirasta useaan otteeseen.

 

Tokossa olemme jatkaneet voittajaluokan liikkeiden hinkkaamista. Tässäpä lyhennelmä tämänhetkisistä taidoistamme:

 

SEURAAMINEN sujuu sisumaiseen tyyliin, eli välillä oikeinkin hienosti ja innokkaasti ja välillä taas hyvinkin tahmeasti. Askelsiirtymät sitä vastoin ovat Sisusta oikein hauskoja, ja niistä koira selvästi innostuu. Myös hidas kävely pakottaa koiran skarppaamaan seuraamistaan. Suurin ongelma seuraamisessa on edelleen väljyys, joka pahenee etenkin täyskäännöksissä.

LIIKKEESTÄ ISTUMINEN on oikein hieno. Ei ehkä maailman nopein, mutta koira reagoi käskyyn heti ja ottaa pääsääntöisesti aina oikean asennon, jos vaan osaan sanoa käskyn selkeästi ja oikealla äänepainolla.

LUOKSETULO on vielä vaiheessa. En ole edes kokeillut luoksetuloa kahdella stopilla. Yksittäisenä liikkeenä sekä maahanmeno että seisominen sujuvat hyvin, siis treeneissä. Kisoissahan Sisu tuppaa poikkeuksetta juoksemaan käskyistä läpi…

RUUTUa ollaan treenattu kohtalaisen ahkerasti. Kosketusalusta on nyt n. 10 cm x 10 cm kokoinen ja Sisu lähtee hienosti juoksemaan ruutua kohti pitkältäkin etäisyydeltä vaikkei näkisikään heti alustaa. Alustan kanssa koira hakeutuu hienosti oikeaan paikkaan ja jää sinne pönöttämään. Ilman alustaa saattaa välillä tulla epävarmuus, mutta toisella käskyllä koira hakeutuu pääsääntöisesti haluttuun paikkaan ruudun keskelle. Maahanmenoa tai seuraamaan kutsumista en ole vielä ottanut.

HYPPYNOUTOa en ole vielä edes kokeillut. Pitäisi varmastikin alkaa treenaamaan myös tätä, mutta jotenkin uskon että Sisu hiffaa liikkeen idean varsin nopeasti. Olemme nyt treenanneet noutoa erilaisilla ja eripainoisilla kapuloilla eikä ole ollut ongelmia kapulan nostamisen kanssa.

METALLINOUTO, rakas murheenkryynimme. Sisu VIHAA metallia. Siis oikeasti koira ei voi sietää koko kapulaa. Tällä hetkellä Sisu suorittaa kyllä noudon, kunhan kapula ei pääse missään vaiheessa kilahtamaan esim. lattiaa vasten, kunhan palkka on Sisun mielestä riittäävän hyvä (esim. lihapullaa vastaan kapulaa ei viitsisi tuoda, grillattu broilerin rintafilee sitä vastoin kelpaa), kunhan koira saa kapulasta heti kunnollisen otteen ja kunhan kuun asento on oikea. Huoh. Työtä siis vielä riittää.

TUNNARI on tällä hetkellä suurin ilostuttajani! Eilen teimme tunnaria ensimmäistä kertaa hajuttomien kapuloiden kanssa. Kävin viemässä suoraan muovipussista otetut kaksi hajutonta kapulaa sekä omanhajuisen kapulan vierekkäin matolle, lähetin Sisun käskyllä ”hae oma” ja Sisu kävi hienosti haistelemassa ensin kaksi hajutonta ja sitten omanhajuisen löydettyään nappasi sen ripeästi suuhunsa ja kiikutti minulle. JEE! Täytyy ottaa joku päivä uudestaan, ettei tämä ollut vaan onnenkantamoinen. Pohjat tunnaria varten ollaan tehty kyllä todella huolella, joten uskon ja toivon, että tästä tulisi yksi Sisun bravuurilikkeistä.

KAUKOT, hmm, mitähän näistä nyt sanoisi. Istumisesta seisomaan ja maasta seisomaan -vaihdot ovat vielä epävarmoja. Sisu ei välttämättä vaihda ekalla käskyllä tai saattaa ottaa väärän asennon. Vaativat vielä toistoja. Hyvä juttu kuitenkin on, että koira ei etene juuri lainkaan, vaan tekee vaihdot hienosti hissinä, eikä myöskään paineistu vaan yrittää koko ajan. Hyvät näistä vielä tulee!

 

Olemme menossa taas Riitan luokse treenaamaan parin viikon päästä. Siihen meneessä olisi hyvä jos kaikki voittajan liikkeet olisivat jonkinlaisella mallilla ja voisimme alkaa hiomaan niitä kisakuntoon. Jos kaikki menee putkeen, voisimme startata voittajassa vielä tämän vuoden puolella. EHKÄ. Tai sitten ensi vuonna. Tai seuraavana…

Agilitya, eikun snagilitya!

Yleisön toiveesta nyt seuraa extrapläjäys agilityvideoita 🙂 Tarasta ja Ruusta ei valitettavasti ole uusia videoita, mutta Sisun ja Panun treenejä on tullut kuvailtua enemmänkin.

 

Ensimmäisenä pari videota Liukan Villen vetämistä treeneistä parin viikon takaa.

 

 

 

Tänään olivat vuorossa Helsingin piirinmestaruuskilpailut Purinalla. Ensimmäisessä startissa tuli kaksi rimaa alas aivan radan lopussa ja toiselta radalta hylky Sisun sujahdettua putkeen puomille menon sijasta. Alla videomateriaalia toisesta startista. Hylkyyn johtanutta virhettä lukuun ottamatta poikien meno oli oikein sujuvaa ja Sisulla näytti olevan todella hauskaa!

 

 

Viereinen kuva kertoo kuinka iloisissa tunnelmissa Chili otettiin vastaan vajaan viikon mittaisen reissumme jälkeen 😀 Chili luonnollisesti rökitti ensin sekä Ruun että Sisun kotiin tultuaan. Tämän jälkeen pitikin sitten leikittää ja kirputtaa kumpaakin antaumuksella, ja välillä olla myös itse puremisen kohteena. Selvästi näki, että Chili oli kaivannut laumaansa ja lauma Chiliä.