Ajelimme viime lauantaina Sisun kanssa Inkooseen Harri Laisin tuomaroimaan kokeeseen. Päivä oli kauniin aurinkoinen, mutta ei liian kuuma: siispä täydellinen tokosää snautserille 😉 Voittajaluokkaan osallistui yhteensä 7 koirakkoa ja olimme Sisun kanssa ensimmäisiä suoritusvuorossa. Paikallamakuu meni hienosti ja kävin pikaisesti palkaamassa koiran ennen yksilöliikkeiden alkua. Ensimmäinen liike oli tunnari ja pelkäsin koiran olevan liian korkeassa vireessä liikkeen suorittamista ajatellen. Tunnari meni kuitenkin jotakuinkin täydellisesti ja koe lähti mukavasti rullaamaan liike kerrallaan. Sisu jaksoi hienosti loppuun saakka ja osasin odottaa melko hyvää tulosta. Yllätys oli kuitenkin suuri kun palkintojen jaossa Meidät kutsuttiin ensimmäisenä palkintopallille ja vieläpä luokan ainoalla 1-tuloksella! Tuomari kommentoi palkintoa ojentaessaan että harvoinpa tämän rotuisia koiria näillä palkintosijoilla nähdään 😀 Alla vielä erittely pisteistä:
Paikalla makaaminen 10. Erinomainen
Seuraaminen 8. Seuraaminen Sisuksi ok.
Liikkeestä istuminen 9. Olisi saanut olla nopeampi.
Luoksetulo 7. Tarvitsi toisen käskyn maahanmenoon.
Ruutu 8,5. Pysähtyi juuri ennen ruutua mtta löysi kuitenkin ilman lisäkäskyjä tiensä nauhojen sisään. Loppuosa tällä kertaa hyvä.
Hypynouto 8. Pientä sekoilua lopussa ja annoin erillisen sivulletulokäskyn.
Metallinouto 9. Ihan mukava metallinouto.
Tunnari 9,5. Todella hieno!
Kauko-ohjaus 9. Ja eipäs taaskaan noussut ekalla käskyllä. Muuten vaihdot erinomaiset
Kokonaisvaikutus 9. Harri tykkää Sisusta 🙂
Yhteensä 278 p. ja VOI1. Sijoitus 1/7.
Ruun kanssa olemme treenailleet säännöllisen epäsäännöllisesti tokoa. HSKH järjesti 16.9. möllitokokokeen Ojangossa ja päätin rohkaista mieleni ja osallistua Ruun kanssa alokasluokkaan. Tuomarina toimi Katja Tamminen ja täytyy sanoa että huhuhuh minkälaisen tuomarin olivat kisäjärjestäjät pyytäneet möllikokeeseen! Eipä kovin mairittelevia kommentteja tullut ja pisteytys oli huomattavasti tiukempaa kuin virallisissa kokeissa. Mutta pääasia oli että Ruulla oli hauskaa ja häntä heiluen pikkuinen terrieri suoriutui kaikista liikkeistä. Nyt sitten vaan nokka kohti virallisia kokeita! Alla erittely Ruun pisteistä:
Luokse päästävyys 8. Tajusin juuri ennen koetta ettei olla treenattu tätä liikettä lainkaan. Ruu nousi seisomaan ja väisti hiukan tuomaria.
Paikalla makaaminen 10. Ruu pysyi hienosti maassa vaikka viereinen koira piippasi ja ryömi.
Seuraaminen kytkettynä 8,5. Eipä oltu treenattu tätäkään ja hihna oli kuulemma liian kireällä.
Seuraaminen taluttimetta 8,5. Ihan ok seuraaminen, hieman väljä ja käännökset olivat kuulemma kammottavia.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9. Hieno maahanmeno.
Luoksetulo 9. Oikein hyvä, hyppäsi vasten sivulle siirtymisessä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8. Meinasi ennakoida ja annoin uuden seuraamiskäskyn. Muuten ok.
Estehyppy 8. Tarvitsi toisen käskyn hyppyyn.
Kokonaisvaikutus 9.
Yhteensä 175 p. ja 1-tulos