Pikkuinen Kenguru on viime kuukausien ajan osoittanut selviä aikuistumisen merkkejä, ja niinpä uskalsin ilmoittaa hörökorvan ekoihin tokokokeisiinsa. Alokasluokan liikkeet on Kengulla ollut hallussa jo pitkään, mutta pääkoppa ei ole tullut ihan samaa tahtia perässä, kuten ei fysiikkakaan 😉 En halunnut missään nimessä viedä henkisesti enkä fyysisesti epäkypsää koiraa vaativaan koetilanteeseen ja niinpä kokeisiin meno sai odottaa kunnes tuntui siltä että koira on oikeasti valmis.
Ekat kokeet korkattiin viime tiistaina Janakkalassa. Olin itse ennen koetta aivan p*skajäykkänä ja jännitin etenkin paikallamakuuta ihan sika. Jännitys ei johtunut siitä, että olisin pelännyt Kengun lähtevän mihinkään, mutta alokasluokan kokeisiin tuodaan valitettavan raakileita koiria, jotka voivat pahimmillaan käydä häiritsemässä muita koiria makuun aikana.
Koe meni kuitenkin yli odotusten ja Kengu toimi oikein kivasti. Itse mokasin paikallamakuun alussa seisomalla ihmeellisesti jalat harallaan. Kun käskin Kengun maahan, sen toinen etutassu oli kengänkärkeni päällä ja koira pomppasi takaisin perusasentoon pariin kertaan. Kun lopulta tajusin siirtää oma jalkaani normaaliin asentoon, Kengukin jäi nätisti maahan makaamaan. Itse paikallamakuu sujui ongelmitta, vaikka vieruskaveri nousikin istumaan.
Ja tässä pisteet:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 8
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 10
Yhteensä 188 p. KP ja sijoitus 4.
Olin ilmoittanut Kengun samantien kahteen kokeeseen, sillä olettamuksella että emme välttämättä saa ykköstulosta ekasta kokeesta ja myös siksi, että halusin kokeilla erilaisia kisarutiineja ennen ylempiin luokkiin siirtymistä. Olimme tänään kisaamassa Helsingissä Harri Laisin tuomaroimana. En jännittänyt niin paljoa kuin edellisessä kokeessa, mutta aina pitää silti tavalla tai toisella pilata koiran hieno suoritus 😦 Annan Kengulle liikkeestä maahan -käskyn aina kuiskaamalla, mutta nyt sitten päätin kiekaista sen oikein kovaäänisesti. Yllättäen koira ei sitten mennytkään ekalla käskyllä maahan. TYHMÄ, TYHMÄ, TYHMÄ minä!!! Eli Kengu teki taas kelposuorituksen ohjaajan kämmäilyistä huolimatta.
Ja tässä pisteet:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen kytkettynä: 9,5
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 10
Yhteensä 191 p. KP ja sijoitus 1/12